Hei, neljä päivää takana ja 3 edessä - silloin olis viikko kiltisti takana! Puntari näytti tänään 83,8kg. "Vain" 300grammaa vähemmän kun eilen. :D Vaikka tällä vauhdillahan niitä nätisti irtoaakin sitten kun aletaan katsomaan viikkotasolla ja kuulkaas lievästi ylipainoisen BMI häämöttelee jo nurkilla :-)

Yksi kysymys mun päässä pyörii; Voisko se ketoosi tulla jo?! Vieläkin tosi vaikeaa ja täytyy pitkin päivää mietiskellä miksi tähän ryhtyikään alunperin.

Onneksi sen 2,5l -3l juominen vuorokaudessa on yllättänyt helppoudellaan! Pitää vaan kokoajan olla puteli vieressä ja siitä hörppii sitten melkein huomaamattaankin :-)

Vielä 2 tuntia iltapalaan. Sekin tulee olemaan keittoa. Puuroon ei voi enää koskea, kun aamulla yritin taas mutta meinas ykä tulla kahden lusikan jälkeen. Huh, niin makeaa ja minä oon suolasten ystävä! :-D

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Tänään oli se päivä mitä odotin kauhulla myös dieetin osalta. Hautajaiset.

Ehdin aamulla juoda pirtelön äkkiä ja sitten mentiin. En tyhmänä ottanut mitään mukaan kun ajattelin että ehdin kotiin hyvin syömään seuraavan pussin. Toisin kävi. Kotona kello 20:00.

Ruokapöytä notkui lihapullia ja kermaperunoita ja porkkanalaatikkoa ja karjalanpaistia JA ITSETEHTYJÄ KARJALANPIIRAKOITA!! (rakastan karjalanpiirakoita yli kaiken!)

Mietin siinä nälissäni taas että mitä hittoa teen, että enkö pääsisi tavoitteisiini syömällä normaalia ruokaa ja liikkumalla tarpeeksi? En ehkä näkisi tuloksia niin nopeastin kuin psyykeni tarvitsee motivoimiseen :-D Näin ollen kysyin kuiteskin omalta ohjaajalta että voinko napata vähän salaattia kun en pääse syömään. Sanoi että syö vain, mutta jätä muut hiilarit ja älä unohda päivän pusseja kuitenkaan! Oolrait, en unohda!

Voi sitä tunnetta kun sain ihan tavallista vihreää salaattia! Tuntui samalta kun söisi viiden tähden ravintolassa parasta ruokaa ikinä! Lupaan itselleni etten enää ikinä vähättele tavallista ruokaa tai salaattia!!!! Tekisin mitä vain jopa saarioisen makaroonilaatikosta. :-D

Ärsyttävää oli selitellä kaikille minkä takia syön vain salaattia ja juon vettä. Niin, olen pullukka enkä halua enää olla pullukka. En enää halua itkeä peilin edessä kun peppu on niin leveä. "Mutta ei sun pidä välittää näistä asioista"  "On vain yksi elämä!". Niin kai...

Hautajaisten jälkeen piti suunnata hassusti siskon syntymäpäiville. Tarjolla tuoretta kinkku- ja kanapiirakkaa, pullaa, mutakakkua ja jäätelöä marjoilla! Oikeasti en kestäääää. Maha kurnii niin että kuuluu 10km päähän. Siellä ne pussit odottelee kotona......... :-D

MUTTA HURAAA KANSALAISET! En repsahtanut!!!! Huippua! Voittajafiilistä ei tosin tunne kun miettii vaan miksen syönyt niitä herkkuja (tai oikeastaan tekee vain suolaista mieli) :-D Mutta järkevästi ajatellen taisin juuri ylittää itseni!

Vielä tässä mietin onko minusta tähän... Sitä ketoosia odotellessa vissiin.. Mutta jos ainakin tää viikko ja ehkä kuun loppuun katsoisin :-)

 

P.S. Illalla vedin vielä jääkylmän mansikkapirtelön! Se oli minttusuklaan kanssa ehkä paras pirtelö tähän mennessä! Maku muistutti jollain tavalla Ben & Jerry's strawberry cheesecake (mansikkajuustokakku) :-D NOM NOM NOM!

Tsiisus kraist! Eilen illalla se suklaapirtelö oli aika hurjaa. :-D Muistutti kyllä näitä heraprotskujuomajauhejutskuja ja mua alkoi ällöttämään pahemman kerran!

Note to self: Oikeasti sen pitää olla JÄÄKYLMÄÄ että pystyy juomaan, eli Minna, laitappa se vesikannu sinne jääkaappiin kiltisti sitten ;-)

Muutenkin alkoi usko itseen rapisemaan kun illalla hirveä nälkä ja kiukuttelin kouluasioiden keskellä. Sen lisäksi ainoa asia mitä saa on pirtelö, ja se 1. aamun omenakaneli kummittelee vieläkin mielessä. Se oli ihan hyvää, mutta niin imelää että nälkäisenä maistuisi kovasti suolainen! Elikkäs ehkä alan vaan elelemään keitoilla ja pirtelöillä :-)

Noniin nyt siis Päivä numero kakkoseen!

Tuleva viikonloppu yksin kotona. Mitenköhän jaksan täällä kun olo tuntuu jotenkin epänormaalille kun pussittelee. Teki niin pahaa kun avomies tuossa mussutteli ihanaa tuoretta ruisleipää ja kaakaota. Yhyy, mäkin haluan!

Mutta, TÄNÄ AAMUNA VAAKA NÄYTTI 84,6 eli sehän on 0,8kg vähemmän kuin eilen! Melkein kilo! :-D BMI:ssä ollaan ehkä huomenna jo lievän ylipainon kohdalla! Vaikka oikeasti pitäisi iloita vaan prosessista eikä keskittyä numeroihin. Pitää alkaa harjoittelemaan sitä peiliin katsomista sydämmenmuotoisten lasien läpi! ;-)


Ensimmäinen havainto herätessä oli se että EN KÄYNYT VESSASSA YÖLLÄ!!!! Olin aivan varma että saan juosta vessaan tunnin välein, kun päivällä ainakin niin oli. :-D Kiitos ja ylistys rakolleni!

Toinen havainto oli se että MULLA EI OLLUT KUOLEMAN NÄLKÄ!!! Join banaanipirtelön, johon murskasin jääpaloja ja sileytin vielä sauvasekottimella. Oli ihan jepaa. Aika makeaa näin aamutuimaan, mutta alas meni lupsakkaasti! Jälkkäriksi vielä Clipperssin Detox -teetä (luonnostaan sokeritonta ja aika makeahkoakin), se on niiiin hyvää ja saa mielen iloiseksi kun sitä juon normaalistikkin aamuisin! :-) Kyllä tämä tästä. Enää 5h seuraavaan ateriaan!

 

Myöhemmin klo 18:23

Nyt on kyllä ollu tässä viimeiset 3 tuntia niiiin pahaa paikkaa. Tapasin parhaan ystäväni ostoskeskuksessa ja voi sitä ruuan tuoksun määrää ja mun mahan kurinan mahtavuutta! Niin monta sekuntia olin että EI SAAKELI PAKKO SAADA EN KESTÄ MITÄ SITTEN JOS ON PULLUKKA IHAN SAMA SYÖN SILTI!

-Mutta onneksi ystäväni kannusti siitä pois ja mentiin sovittelemaan vaatteita, vaikka eihän minun niitä kannata nyt ostella kun prokkis päällä ;-) Teki kyllä muuten tehtävänsä siellä sovituskopissa. Kaikki se selluliitin määrä siellä koleassa valossa ja raskausarvetkin hohti, löllyvistä alleista puhumattakaan! Silloin muistin mitä en halua peilistä nähdä ja näin selvisin kotiin.  Pitää pyytää niitä patukoita vaihteluksi. Pirtelö tuntuu jo nyt vaikealta, keitot on kyllä hyviä!

Muutes, avasin iltalehden tapani mukaan ja mitä sieltä tuli! Antti Jakola laihduttanut 80kg puolessa vuodessa Cambridgen avulla! Upeaa!!!

Tässä linkki: http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2014101018707738_lh.shtml

 

 

 

Aloitan Cambridge -dieettini paastolla, eli 3pussia/vrk ja vähintään 2,5l vettä (tai kaloritonta nestettä esim. tee ilman sokeria ja maitoa, musta kahvi tai kivennäisvesi). Seuraava tapaaminen PT:n kanssa viikon päästä!

Punnitsen itse itseäni joka aamu, mutta en halua tietää rasvaprosenttia vielä. Jotenkin liikaa infoa siinä sitten, kun sen painon käsitteleminen on jo valmiiksi rankkaa. :-)

Päivä 1.

Eilen jo jännitti niin maan perskuleesti. Mielessä pyöri miljoona kysymystä ja selailin pelkästään onnistumistarinoita. Saatoin ehkä selailla liiankin paljon, kun alkoi omat tavoitteet lentämään kohti pilviä :-D Eniten huolestuttaa ketoositila kun kaikki sanoo että haisee pahalle. En mä halua haista pahalle! Haluan pusutella kotona ilman että avomies kuolee huuruihin :-D Mutta yhtä kaikki, kai siitäkin selviää ja ehkä itsevarmempi vaimokokelas korvaa kärsimysten hetket! Sitäpaitsi sain kuitenkin omavalmentajalta pastilleja!! :-D

Tosiaan alkutilanne tämä:

päivä          kg          +-          BMI          Tavoite KG:sta (60kg)          Tavoite BMI:stä (21,5)

1.               85,4         x          30,62          +25,4kg                              9,12

Saa nähdä mihin asti tämä Cambridgematka kantaa tavoitepainosta. Tarkoitukseni ei ainakaan tällä hetkellä ole pudottaa kaikkea tällä kuurilla, vaan sitten myöhemmin ehkä ihan vain jatkamalla salia ja terveellisiä elämäntapoja. Mutta nyt tarvitaan kunnon boosti!!! :-) :-)

Päivän fiilikset tähän mennessä:

Fiilis on ihan jepa. Päivällä oli kyllä niiiiin rankkaa kun ei ollut koulua ja yhtäkkiä kuppasin vaan kotona telkkaria katsellen ja omia juttujani tehden. Oli liikaa aikaa miettiä ruokailua ja nälkä kurni vatsassa. Aamulla maistelin omenakanelipuuroa ja olihan se ihan hyvää, mutta niin imelää että tuskin maistuu enää uudelleen. Ainakin tällä hetkellä tuntuu että se on niin ällöä etten voi kuvitella syöväni sitä huomenna :-D MUTTA kasviskeitto oli oikein hyvää! Melkein unohtui että se on pussiruokaa. Illan pirtelöä odotellessa!

Tänään kyllä hieman mietiskelin että mitäs hittoa mä tässä oikein teen. Ruoka on niin hyvää ja käytävältäkin leijailee nenään joku superateria :-( Ja ikävöin maitoa. Maito on niin hyvää... Sitten taas kurkkasin peiliin ja löytyhän se vastaus sieltä! Wohoo, vielä jatkuu!

Huhhuh, tämäkin projekti vihdoin aloitettu!

Elikkäs ajattelin tässä kirjoitella (luultavasti itselleni järkeistämiseksi ja tunteiden purkausvälineeksi :D) omasta matkastani Cambridge-dieetin avulla parempiin mittasuhteisiin ja kohti parempaa itsevarmuutta!

Niinkuin kovin monelle meistä, myös minulle paino on ollut asia jonka kanssa olen kamppaillut jo 9 -vuotiaasta lähtien. Moni vamaankin toteaa että eihän 9 -vuotiaan tarvitse vielä pienestä lapsenpyöreydestä välittää, ei minunkaan mielestäni. Kuitenkin minua on aina kiusoiteltu pyöreydestäni, ja herkkänä lapsena se satutti kovastikin. Niinpä peiliin jatkuvasti katselu ja itsensä kritisoiminen juurtuivat syvälle teini-ikäisen mieleeni, eikä ole loppunut tähän mennessä.

Se, miten kukaan ei voi tietää toisen tarinaa

Ylipainoisia on niin helppo nimitellä ja voivotella, miten he ovat itsensä siihen kuntoon päästäneet. Kuitenkin uskaltaisin väittää että kaiken taustalla on aina jokin syy syömiseen. Se ei varmasti ole "vain nälkä", vaan usein hyvänolon tuoja jonkun muun taustalla olevan pahanolon helpottamiseksi. "Tunnesyöjiksi" meidät mielletään, ainakin minä miellän itseni!

Onnistumisen jälkeen palkitsen itseni. Epäonnistumisen ja ahdistuksen keskellä sallin itseni herkutella, koska on niin rankkaa. Joskus ihan vain tekee mieli syödä jotain, ihan mitä vain, kun se on niin mukavaa puuhaa tylsistyneenä.

Olen alkoholistiperheessä kasvanut lapsi. Tarkemmin sanottua äitini oli hyvinkin ongelmallinen tapaus ja meidän elämämme oli kovinkin vaikeaa. Välillä saatoin pitää kostutettua WC-paperia maailman parhaimpana herkkuna muun ruoan puutteessa. Vasta nyt olen alkanut laskemaan 1+1 =2, miksi hyvä ruoka ja herkut ovat minulle niin heikko kohta. Ruoka, lämmin ruoka, Se harvinainen luksus joka minulta pienenä saatettiin evätä, onkin nyt arkipäivää ja saan sitä siis oikeutetusti syödä niin paljon kuin haluan!

Vuonna -98 ollessani 7 -vuotias, äitini päätti lopettaa itse omat kärsimyksensä. Isälläni oli jo uusi perhe, mihin me emme sitten "sopineetkaan" ja meistä tuli "B-luokan lapsia". Tämän jälkeen asuimme hetken mummilla (mikä oli onnellisinta aikaa ikinä, mutta mummi oli kuulemma liian vanha meitä kasvattamaan. Hän oli tuolloin vajaa 60-vuotias), minkä jälkeen meidät sijoitettiin sijaisperheeseen. Siellä elo oli mukavaa muutamaa omituista kasvatusmetodia lukuunottamatta. Tässä perheessä asustelimme 6 vuotta, kunnes perheen isälle tuli alkoholiongelma ja avioero tuli ajankohtaiseksi. Meidät sijoitettiin uudelleen. Tuossa vaiheessa olimme siirtymässä yläasteelle, ja viimeinen asia edelliseltä sijaisäidiltäni oli se, että minun syömistä pitää kuulemma tarkkailla. Kuitenkin kasvupyrähdys teki tehtävänsä ja minusta tuli hoikka tyttö kaikinpuolin! Ainakin kun nyt katselen valokuvia. Silloin se ei tuntunut siltä todellakaan.

Meidän uuden (nyt siinä onnelliset 10 vuotta historiaa jo!) perheen omat lapset olivat todella urheilullisia ja maajoukkueetkin on kokeiltu. Näin meitäkin kannustettiin urheilemaan ja niin tehtiin! Urheilin ahkerasti 3-4 vuotta (SM-tasolla ja maajoukkueessakin) jonka jälkeen tuli täysi stoppi. Se ei tuntunut enää hyvältä kun ei ollut aikaa mihinkään muuhun ja tytöt muodostivat kuppikuntia joista minut oli helppo jättää ulos.

Muutin omaan kotiin.

Omassa kodissa söin melkeinpä alussa vain eineksiä kun oli töissä "niin kiire". Siitä karttuivat kilot pikkuhiljaa urheilun puutteessa, kunnes havahduin elämään taas terveellisesti ja jojoilut jatkuivat aina seuraavat 5 vuotta tähän päivään saakka.

Tämä päivä

Olen 167cm pitkä ja aamulla hilpaistuani vaa'alle näytti se 85,4kg. Ounou, enpä ole koskaan ollut näin paksu.

Olen itkeskellyt peilin edessä niin kauan kun muistan, mutta aimo kolauksen sain n. kuukausi sitten parhaan ystäväni kotipippaloissa, joissa eräs poika kertoi suoraan minulle että minun pitäisi laihduttaa. Koko porukan edessä. Kaikkien ollessa hiljaa. Kaikkien tuijottaessa minua.

Hirvein hetki pitkään aikaan vaikka aivot pyytävät jättämään kommentin omaan arvoonsa.

Sen jälkeen tähän päivään saakka olen saanut "kohtauksia", suuria itseinhon määriä niin, että en ole pystynyt kertakaikkiaan menemään kouluun, siskonpoikani syntymäpäiville, anoppilaan tai edes sijaisvanhempiani tervehtimään. En vain pystynyt. Itkin vain hysteerisesti kotona. Aloitin salilla käymisen 4kertaa viikossa ja hysteerisen hiilarikontrollin. Tilannetta ei auttanut se, että sijaisäitini kommentoi painostressiäni sanomalla ettei minusta laihaa saisi tekemälläkään, että eihän hän edes tunnistaisi minua. Hän on itse ylipainoinen.

Tämän jälkeen totesin kylmästi vain "What the f * ck?!" ja aloin googlettamaan muiden kokemuksia. Löysin itseni lukemattomilta cambridge -dieetissä onnistuneiden kirjoituksilta ja otin yhteyttä omavalmentajaani Marjaan.

Nyt urakka siis edessä ja salihommat saavat jäädä hetkeksi toisarvoiseksi jaksamisen vuoksi. :-)

Go me! Näytän kaikille oikeasti närhen munat!